Monilla naisilla on synnytyksessään ns. latenssivaihe, jolloin kohtu supistelee ja naisen keho sekä vauva valmistautuvat aktiiviseen synnytykseen. Tällöin ei kohdunsuulla vielä paljoa itse aukenemista tapahdu. Useimmiten on parempi odotella kotona synnytyksen vauhdittumista. Voi levätä, syödä ja liikkua omaan tahtiin tutussa paikassa.

Varsinkin ensimmäistä lasta synnyttäessä tämä latenssivaihe voi kestää -jopa päiviä. Kotonaolo voi olla huolestuttavaa tai haluaisi tukea ja apua, kun jännittää, eikä saa levättyä. 

Synnyttäjä voi toivoa olevansa kotona mahdollisimman pitkään, vaikka aktiivinenkin vaihe olisi jo alkanut.

Tällöin tuttu kätilö voi puhelimessa antaa rohkaisua ja neuvoja miten pärjätä ja saada levättyä. Voin tarvittaessa tulla kotiin hieromaan, tekemään akupunktiota, kuuntelemaan sydänääniä, tutkimaan kohdunsuuta ja valamaan uskoa, että jaksat ja pystyt eli kulkemaan rinnalla, kunnes on aika siirtyä sairaalaan.

Tätä kutsutaan myös transitiokätilöydeksi.

Lisätietoja